maanantai 24. maaliskuuta 2014

Arushassa ja Lake Chalalla

Yllätän teidät kaikki, kun kirjotan näin nopeesti uudelleen... :) On kaksi niin huippuhauskaa viikonloppuretkeä takana, että niiden kertomista ei voi lykätä enempää... :) Ehkä mä myös otan loppukirin kirjottamisessa kahden viimeisen kuukauden ajalle, mutta en vielä luppaa mittään...

Viikko sitten lähdettiin viisi talon asukasta naapurikaupunki Arushaan. Koko pitkä viikko oltiin odotettu ja suunniteltu retkeä. Perjantaina kun muut tytöt tulivat töistä kotiin ja söivät lounaan, niin talomme autokuski Akram heitti meidän kaupunkiin bussiasemalle. Täällä on niin huvittavaa, kun busseissa ei yleensä lue minne ne menee, mutta kaikki jotenkin arvasi, minne me valkoiset oltiin menossa ja hypättiinkin ensimmäiseen bussiin, josta huudettiin, että Arushaanko tytöt menee. No sinnehän me... Pari tuntia hypittiin bussin kyydissä ja perillä onneksi bongattiin heti bussin ikkunasta hotellimme, jotta ei tarvinnut jäädä ihmettelemään vaan päästiin kauppiaiden ja avun "tarjoajien" ohi päämäärätietoisesti kohti hotellia. Vaikka silti joku tyyppi oli väittänyt hotellin työntekijöille, että hän oli tuonut meidät sinne ja oli vaatimassa meiltä auttamisesta vaivanpalkkaa... Hotellissa saimme hyvän tarjouksen neljän hengen huoneesta, joten päästiin koko jengi samaan tilaan. Ensiksi meidän vietiin väärään huoneeseen ja pian ovelle koputettiin, että huonetta pitäisi vaihtaa, koska se oli kolmen hengen huone. Neljän hengen huoneeseen saatiin vielä lisäpatja, joten kaikille oli omat sängyt ja näin oli hyvä olla.

Olin lukenut hotellin nettisivuilta, että heillä piti olla meksikolainen ravintola. Innoissaan riennettiin ravintolaan, mutta kun saimme listat eteemme oli pettymys suuri, se ei ollut mitään meksikolaista nähnytkään, hyvä jos edes afrikkalaista... Koska ei kehdattu olla ottamatta mitään, tilattiin alkupalat siinä, joita odotettiinkin sitten monenmonta hetkeä. Kyllä näillä tän maan ihmisillä ei ole sitten kiire yhtään mihinkään. No, alkupalojen jälkeen respaan kysymään, jotta olisikohan jossain meksikolaista ravintolaa, kun siitä kovasti haaveilimme. Virkailija mietti hetken, jutteli kadun ihmisten kanssa ja kohta meille vinkattiin taksi, annettiin hinta ja niin oltiin matkalla "meksikolaiseen" ravintolaan. Ravintolaan, jonka listan läheisin meksikolaista muistuttava ruoka jos hyvin kuvittelee oli texas pitsa. :) No, nälkä oli jo niin suuri, että piti vain tilata. Ruoka osottautui erittäin hyväksi ja ravintolan henkilökunta yllättävän ystävällisiksi ja kaikkea muuta, joten lammas perunamuussilla ja maukkaalla salaatilla oli oikein hyvää. Ja ilta kaikin puolin tähän asti.

Oltiin myös kuultu, että hotellissa on oma yökerho yläkerroksessa. Oltiin ymmärretty että se olisi tosi ylhäällä, koska meidän huone oli 7. kerroksessa ja respa oli sanonut että yökerho on sen yläpuolella. Ravintolassa oli hyvää musiikkia, mutta "kattoterassiyökerho" houkutteli niin paljon, että otettiin taksi kohti hotellia. Yökerhossa jokaiselta pääsi vain nauru. Se oli ihan kamala paikka. Musiikki aivan liian kovalla, järkyttävät välkkyvalot ja meidän lisäksemme ehkä viisi muuta asiakasta, eikä todellakaan mikään kattoterassi: ei sieltä nähnyt edes ulos. Juotiin yhdet juomat ja riennettiin nukkumaan. Nämä, Arushaan tuulettumaan lähteneet tytöt olivat nukkumassa kello 12 ja aamupalalla seuraavana päivänä kello 8 ja liikkeellä kaupungilla kello 9.

Päämääränämme oli Masai-market, jonka pihassa oltiin reilusti ennen kymmentä ja kuultiin, että se aukeaa vasta kello 10. No onneksi kojut alkoivat hiljalleen aueta ja lauantaipäivän kunniaksi myyjät uskoivat, että asiakkaita oli tulossa vielä paljon ja lupailivat meille päivän ensimmäisten asiakkaitten halpoja hintoja. Special price only for you... :) Halvoista hinnoista viis, rahat loppuivat kesken, vaikka mitään en minäkään mennyt varsinaisesti ostamaan... Mut nyt on taas pari kippoo ja kuppii kotiin. Sitten tuli kaamea vesisade juuri kun rahat oli loppu. Jouduttiin kiinni yhteen kojuun, jossa myyjä antoi tavaroita puoli-ilmaiseksi, koska häntä ärsytti sade niin paljon. Heti kun sade hieman hiljeni, niin päätettiin lähteä lounaalle. No vielä sateli ja mietittiin, mitä tehdä. Tiesin, että ravintola oli ihan lähellä, mutta ei innostanut ajatus olla märkänä koirana bussissa kotiin kahta tuntia. Paikalle tuli yllättäen taksi tuoden turisteja marketille. Hän tajosi kyytiä ja kun me tarjottiin rahaa, niin hän totesi kyydin olevan ilmainen, koska arvasi että oltaisiin ilman sadetta kävelty. Täältäkin voi löytyä näin uskomattoman ystävällisiä ihmisiä. Jei!

Kotimatka oli tarkoitus tulla hieman paremmalla bussilla, mutta rahat olivat loppu ja piti jälleen tyytyä paikallisbussiin, mutta matka sillä sujuikin paremmin kuin hyvin ja nopeastikin vielä. Onhan se vaan uskomatonta, että tuollaisen reissun pääsee tekemään meno-paluu viidellä eurolla ja kivaa oli meillä kaikista kömmähdyksistä huolimatta. Mutta sitä on jo kömmähdyksiin niin tottunut, että hyvällä fiiliksellä niille vain nauraa...

Bussiasema meidän huoneen ikkunasta

Meidän ikkunasta toiseen suuntaan


Menneenä viikonloppuna oltiinkin sitten telttaretkellä Lake Chalalla lähes koko nykyinen asukaskunta. Tuo paikka se on vaan kaunis edelleen, vaikka sen on jo kertaalleen nähnyt. Jos sitä aina välillä unohtaa olevansa Afrikassa, niin tuolla sen sitten taas aina muistaa. Tämän maan luonto on niin uskomattoman kaunista, että voisin vaan ihastella ja ihmetellä. Nyt kun on vielä satanut aika monena päivänä, niin luonto alkaa oikein kunnolla näyttämään mulle parhaita puoliaan, kun se on vihreää ja vehreää. Lauantaina käytiin perinteisesti tekemässä uintireissu. Se on todellakin reissu, kun ensin pitää kivuta pitkä kivikkoinen polku alas ja kun viilennyt järvessä, niin kipuat saman rinteen ylös ja hiki on samanlainen kuin mennessä. Puolessa toista vuodessa oli Chalalle ilmestynyt laituri, niin oli järveen meno hieman helpompaa. Muut väitti, että vesi oli lämmintä, muttä tälle vilukissalle se oli aika viileetä. Kun päästiin takaisin vedestä, niin kahvihammasta kolotti ja mentiin tsekkaamaan uusi ravintola. Minä väitän, että joku oli kertonut mulle, että sieltä saisi maailman parasta suklaakakkua, mutta eihän siellä mitään semmoista ollu, unta oon varmaan nähny. :) Ja sisäpiiriltä kuultiin, että kahvin tekeminenkin oisi kestänyt tunnin, joten tyydyttiin kylmissä juomissa.  

Illalla nautittiin aivan järkyttävän hyvää oman kokkimme tekemää ruokaa ja sangriaa. Pitkään pohdittiin, että syödäänkö taivasalla vaiko katoksessa, mutta katokseen oli siirryttävä kun sade alkoi ropista. Kenian puolella oli oikeen kova ukkonen, mutta meillä onneksi vain 20 minuutin sade ja niinpä päästiin ruokailun jälkeen takaisin leiriin nauttimaan sangriaa, nuotion loimusta ja ottamaan perinteinen TVL:n mölkkymestaruuskisa. Kisan voitti itseoikeutetusti mama eli Hanna. 

Sunnuntaina herättiin huonosti nukutun yön jälkeen valmiina patikointiretkelle. Huonosti nukuttu yö, koska teltassa oli ihan järkyttävän kuuma. Aaamulla kuultiinkin, että meillä oli vuoristoteltta. Siksi sinne ei kauheasti tule ilmaa, jotta sillä selviää tuolla Kilin huipulla... Kiva. No jokatapauksessa, aurinko antoi alkuun uutta energiaa ja patikointimatka sai alkaa. Aurinko antoi siis alkuun energiaa, mutta lopussa se vei ne energiat. Neljän tunnin patikointi pilvettömältä taivaalta paistavan auringon alla oli aika rankkaa, vaikka kaksi kuukautta ollaankin ahkerasti zumbattu... Mutta, vaikka voimat meinasi hiipua, niin onhan tuo näissä maisemissa patikointi vaan aika kivaa. Alkuun käveltiin samoja reittejä kuin viimeksi, mutta sitten käytiin myös Kenian puolelle. Ylitettiin laittomasti raja ja hengailtiin Keniassa vartin verran... Hyi meitä lain rikkojia. :) 

Tälläkin reissulla nähtiin kuollut norsu. Nyt se ei ollut niin kokonainen, kun mitä viime reissulla, mutta ei se ollut yhtään helpompaa katottavaa. Mä en ymmärrä sitä, että joku elävä olento pitää tappaa yhtien torahampaiden takia. En vaan käsitä, vaikka kuinka yrittäisin, mutta en edes yritä. Näky oli kammottava ja vaikka norsusta ei enää kauhea tarkasti voinut osia erottaa, niin se hajukin oli ihan kammottava. Ainoa hyvä puoli tässä on, että raadosta käytetään kaikki. Kun ne hemmetin salametsästäjät on ottanut ne torahampaat, niin kyläläiset tulee hakemaan norsun lihat syötäväksi. Ruumis poltetaan ja myöhemmin kaiken lopun käy syömässä muut eläimet kuten hyeenat. 

Yöllä muuten meidän leirissä oli käynyt hyeena. Minä olin jo nukkumassa, mutta aamulla kuulin tarinan, kuinka valot oli alkanut räpsimään ja kohta oli näkynyt hyeenan hahmo leirin "ovella". Lopulta valo oli sammunut kokonaan ja ilmeisimmin hyeena oli johdon pätkässyt. Sitä oli yritetty heittää kivilläkin, mutta ei ollut tehonnut. Silloin vielä hereillä ollut porukka oli sitten kavunnut autoihin nukkumaan, ei ollut kuulemma teltta ollut innostava vaihtoehto... :) 

Paluumatkallakaan ei ongelmilta ja tansanialaisten tyhmyyksiltä vältytty. Auto, missä minä olin pääsi hyvin ja turvallisesti, ajoissa kotiin, mutta kahdella seuraavalla autolla oli sitten ongelmia kolmen auton edestä. Ensin Louisin autosta ol puhjennut rengas, jonka tilalle saivat vararenkaan, mutta hetken päästä se oli mennyt rikki. Toinen auto oli lähtenyt paikkaamaan sitä. Tähän autoon oli tarvittu bensaa, mutta älykkään tyhmät bensa-aseman työntekijät laittoivat tankkiin bensan sijasta vettä ja eihän se auto sillä sitten liikkunut. Tytöt taksilla kotiin ja kaksi autoa jäi selvittelemään tilannetta. Kun meidän auto oli kotona puoli kuusi, niin ne kaksi seuraavaa oli yhdeltä yöllä. Eikä kuulemma auto täysin kunnossa ollu vielä tänäänkään. Tyhmää, mutta onneksi miltään pahemmalta vältyttiin. 

Lake Chala, josta puolet kuuluu Kenialla ja puolet Tansanialle

Patikointimatkalla tavattiin myös apinoita

Käväsin pitkästä aikaa Keniassa

Näin täällä. Sadekausi tekee hiljalleen tuloaan, mutta fiilis on hyvä. Viimeiset kaksi kuukautta alkaa nyt. Hassulta se tuntuu, että kotiin pitäisi palata, mutta alkaa olla jo kaikkia läheisiä niin kova ikävä, että on se jo ihan kivakin ajatus - onhan tässä ehtinyt ja saanut kokea jo aika paljon. Mutta, vielä nautitaan... Nauttikaahan tekin, kevään auringosta! Yritän ajatuksella sitä teille lähetellä muutamia säteitä, mutten liikaa, vaan ne "ylimääräiset", jotka polttaa mut... 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Helmikuun kuulumiset

On taas pitäny kirjottaa jo monena päivänä kuukauden kuulumisista, mutta aina sitten on sattunut tielle jotakin menoa, kipeyttä tai aikaansaamattomuutta… Viime viikon olin tosi kovassa vatsataudissa. Enpä taida olla moista kokenut, ainakaan noin pitkää. Meillä riehui talossa ärhäkkä tauti, joka minulla alkoi viikko sitten perjantaina. Olo aina vain paheni ja paheni ja vihdoin keskiviikkoaamuna annoin periksi ja menin lääkäriin. Lääkärissä otettiin erinäisiä labrakokeita ja ei selvinnyt mitään tai sen verran, että kyseessä ei ole loinen, mato tai muu bakteeri vaan kyseessä on tosi ärhäkkä vatsatautiepidemia. Myöhemmin viikolla selvisikin, että Moshin alueella on liikkeellä kovaa tautia ja jostain oltiin se siis talollekin saatu. Käytännössä koko talon väki kävi taudin läpi. Minä sain keskiviikkona sairaalassa tipalla nesteytystä, joka helpotti olo kovasti. Nyt on vatsatauti hellittänyt, mutta tilalle on tullut ärhäkkä pääkipu ja kuumeilua, on tainnut kroppa käydä niin kierroksilla, että ei helpolla palaudu. Yritän kovasti lepäillä, että menisi pian ohi ja pääsisi taas normaalin arjen pariin ja esim. zumbailemaan…

Jo aikaa sitten oltiin käymässä koko sen hetkinen talon porukka kahvikierroksella ja Materuni vesiputouksilla. Moni porukka retken on tehnyt, mutta jostain syystä en ollut itse aiemmin lähtenyt. Tai yksi kerta olin lähdössä, mutta taisin tulla kipeäksi että se jäi silloin. Aluksi ajeltiin puolisen tuntia kaupunkialueelta poispäin, jo matkan varrella saatiin taas ihastella Kilimanjaron upeaa luontoa, kun noustiin vähän korkeammalle. Olikohan niin, että oltiin noin parin kilometrin korkeudella meren pinnasta. Kahvikierroksella oppaamme Oscar kertoi meille kahvin valmistusprosessista ja osa pääsi itsekin kokeilemaan esim. papujen perinteistä kuorimistekniikkaa ja jauhamista. Oscarin kahvissa ei käytetä mitään ylimääräisiä aineita, ei edes kahvin kasvun nopeuttamiseen. Siksi se on pysynyt pienenä firmana, mutta pointti tulee siitä, että kahvin on varmasti tuoretta. Vaikka en ole ollut mikään kahvinjuoja, niin täällä kahvinvalmistusmaassa minusta on alkanut sellainen hiljalleen kuoriutua, tuore vuorilla valmistettu kahvi on aivan vertaansa vailla, edelleenkään Juhla Mokkaa ei tee mieli… J On muuten ihan tosi hassua, että vaikka täällä valmistetaan useassa paikassa kahvia ja kahvi on iso myyntiartikkeli täällä, niin paikalliset juovat enemmänkin teetä kuin kahvia… Kahvikupposten jälkeen lähdettiin käppäilemään uskomattoman kauniissa ja vehreässä luonnossa kohti vesiputousta. Matka tuntui ikuisuudelta, vaikka mennessä se oli vielä helppoa alamäkeä pitkälti (paluumatka oli hieman sitten hankalampi), mutta kun perille pääsi niin jokainen huokaisi WOW mikä näkymä. Upea sademetsän keidas, jossa vesi kohinalla putosi kallionseinämää pieneen lampeen. Osa uskaltautui uimaan, mutta tämä vilukissa pysyi kameran linssin toisella puolella. Nautittiin olosta ja elosta, kunnes taivallettiin se järkyttävä nousu takaisin autolle. Perillä meitä odotti puhjennut rengas, mutta onneksi olimme kahdella autolla ja mahduimme afrikkalaiseen tyyliin kaikki yhteen autoon, jolla hurautimme kaupunkiin, josta Louis kävi sitten hakemassa vararenkaan (joka oli ollut paikattavana) ja kävi hakemassa auton pois. Mahtava retki, jälleen kerran. Kyllä noilta retkiltä saa aina energiaa, hetken on aina lomaileva turisti ja sitten taas jaksaa tehdä töitä…

     
Kahvipapujen kuorintaa
Oscar kertoo meille kahvin valmistusprosessist

Tuoreita paahdettuja kahvipapuja 
Matkalla putouksille

Materuni Waterfalls

Kuukauden aikana on ollut myös painevaateprojektirintamalla paljon uutta. Hoidin yhtä Louisin kaveria "omalla palovammaklinikallani" muutaman kerran. Harmikseni häntä ei vain näkynyt enää sen jälkeen, kun ihossa näkyi tulehduksen merkkejä ja pyysin häntä menemään sairaalaan putsaukseen, koska minulta puuttuu sellaiset välineet. Poika oli kaatunut moottoripyörällä ja osunut kuuman pakoputken päälle, koko vatsan alue oli palanut. Hoito saatiin hyvin käyntiin ja sain hänelle painepaidan, joten jos hän vain sitä käyttää, niin eiköhän hän parane. Tässä hoitoprosessissa kun konsultoin Lymediä, niin opin, että palovammojen hyvin perinteinen hoitomuoto on laittaa hunajaa tai aloeveraa palaneille ihottomille alueille, hunaja ja aloe on niin desinfioivia, että niillä on putsaava ja parantava vaikutus. Vanha, perinteinen ja edelleen täällä käytetty hoitomuoto.

Otin myös suuren haasteen vastaan, kun olin kouluttamassa KCMC:n, yliopistollinen sairaala, fysioterapeutteja painevaatteiden käytöstä. Jo edellisen reissun aikana sitä suunniteltiin, että olisi hienoa päästä kouluttamaan heitä, koska suurin osa palovammapotilaista hoidetaan tuolla. Mutta, sairaala on melko byrokraattinen, joten sinne pääseminen ei ole helppoa. Hannan kuitenkin onnistui saada vastaavan fysioterapeutin puhelinnumero ja pääsimme tätä kautta heihin yhteyteen. Alkuun tapasimme fysioterapeutin kahvin merkeissä ja pääasiassa Hanna kertoili yhteistyönmahdollisuuksista ja sovimmekin tapaavamme pian uudelleen koulutuksen merkeissä sairaalalla. Kestin jonkin aikaa, kunnes tapaaminen järjestyi. Hieman jännittynein mielin menin Hannan kanssa sairaalalle. Hanna oli valmistanut esityksen Tanzania Volunteersista ja minä Lymedistä sekä painevaatteista. Emme tienneet yhtään, odotammeko viittä vai viittäkymmentä henkilöä paikalle. No, paikalla oli vain viisi ja se helpotti oloa. Pystyi rennosti kertoilemaan perusasioita. Ja että minä olin taas onnellinen, kuinka meidän kuntoutustyöntekijöiden ajatusmaailma on niin yhteinen. Puhuimme heti samaa kieltä, vaikka minua englanniksi puhuminen jännittikin, mutta heillä oli heti ajatus, mihin painevaatteita voisi käyttää. Kysyivät joitakin potilasesimerkkejä ja kaikki olivat kohderyhmäämme. Sovimme, että he tarvitsevat lisää tietoa ja olivat kiinnostuneita kuulemaan aiheesta paljon lisää. He kutsuivat minut kouluttamaan heidän koko osaston sekä 3. ja 4. vuoden opiskelijat kahden päivän päästä. No, minähän otin haasteen vastaan ja menin kahden päivän päästä jalat tutisten paikalle, onneksi Hanna henkisenä tukena. No, varoaika oli liian lyhyt ja näytti siltä, että kukaan ei tiennyt odottaa meitä ja tiennyt, että mitä oli tarkoitus tapahtua. Niinpä, sovimme uuden koulutuspäivän viikon päästä. Taas, jännittynein mielin mentiin paikalle, paikalla ei yhtään kuulijaa. Hieman mietitytti, että mitähän nyt, mutta onneksi hiljalleen opiskelijoita alkoi valua paikalle ja paikalliseen tyyliin aloitimme noin puoli tuntia myöhässä. Mutta, harmikseni paikalla ei ollut yhtään valmistunutta fysioterapeuttia. Sain kuitenkin kerrottua asiani, vaikka välin meinasi sanat hukkua, mutta ainakin he saivat perustietoa siitä mikä on painevaate, mihin ja miten sitä käytetään ja ainakin se yksi tyttö joka kysyi, kysyi aivan oikeita kysymyksiä. Harmittamaan vaan todella jäi se, että niitä valmiita terapeutteja ei paikalla ollut. Tuli olo, että oliko se ensimmäisen tapaamisen innostunut ote vain esittämistä ja kohteliaisuutta. Mene ja tiedä, mutta nyt heillä on pahvilaatikollinen vaatteita ja toivon todella, että alkavat niitä käyttää. He tietävät, että olen maassa vielä toukokuun loppuun ja siihen asti minut voi soittaa paikalle oikeaan potilastapaukseen, niin voin vielä käytännössä ohjata käytössä.



Mitähän muuta… Arkea tämä on ollut. Raun päiväkodin yksi lapsi vietiin epilepsiatutkimuksiin. Olin yllättynyt, että tapaus otettiin hyvin vakavaan käsittelyyn ja sitä oikeasti tutkittiin ja laitettiin mm. EEG kuvaukseen. No, kuvausten perusteella pojalla todettiin epilepsia ja nyt kokeillaan kolme kuukautta, toimivatko lääkkeet. Poika ei onneksi saa kohtauksia usein, mutta kuten lääkäri sanoi, että pienen pojan pitää saada elää, eikä pelätä mahdollista kohtausta, siksi hän sai estolääkityksen. Täälläpäin on ilmeisesti aika paljon epilepsiaa, koska sitä kuulee sieltä ja täältä. Kuuleman mukaan ainakin on ollut ja pitäisi olla epilepsialääkityksen ilmainen. Nyt vielä maksettiin lääkkeistä ensimmäiset kolme kuukautta, 2€, mutta saattaa olla niin että ensin pitää maksaa ja kun todetaan, että on krooninen sairaus ja lääkityksestä on apua, niin saa ilmaisen lääkityksen. En tiedä, mutta onhan se Suomessakin näin, että ensin on omavastuuaika ja sitten saa korkeamman korvauksen krooniseen sairauteen.

Ainiin, just Louis päivitti facebookkiinsa kuvia niin muistin. Heillä on kotonaan ampiaisboksi ja eilen oli tullut joku tyyppi illalla ottamaa sitä puusta pois, se oli ollut täynnä hunajaa. Louis toi sitä talolle maistijaisiksi. Ihan mielettömän hyvää vastavalmistunutta hunajaa, ämpärissä vielä pörräili amppareitakin… Aamuteeni maistui tänään aivan erilaiselle.



Mun reissu alkaa olla loppupuolella, jäljellä tällä haavaa 2,5kk. Tuntuu vähän haikealta, vaikka paljon on jo elämyksiä ja kokemuksia takana. Toisaalta taas, olen taas jälleen ymmärtänyt sen sanonnan, että joskus pitää olla kaukana näkeäkseen lähelle. Alkaa olla jo ikävä perhettä ja ystäviä, että toukokuun lopussa saattaa olla jo ihan mukava tulla kotiin ja pääseehän tänne aina takaisin… J Mutta, nyt vielä nautin kevään seikkailusta, suunnitelmia on muutamalle viikonlopulle. Yhdet tytöt totesi, että kahden kuukauden reissulla ei ole yhtään vapaata viikonloppua… J