keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Uutisii ja Zanzibarin loma

Kun on Afrikan auringon alla, niin aika kulkee kuin siivillä -nähtävästi. Kirjoittamistaukoon on myös vaikuttanut se, että halusin odotella muutamien käytännön asioiden järjestyvä ennen kuin koko maailmalle kirjoittelen suuresta uutisesta. Jo Suomesta lähtiessäni haaveilin, josko voisin jäädä tähän maahan hieman pidemmäksi aikaa kuin kolmeksi kuukaudeksi. Marraskuun puolessa välissä sain sitten tehtyä lopullisen päätöksen tai oikeastaan se tehtiin mun puolesta. Kun oli aika päättää, että millainen työlupa mulle lopulta haetaan, niin sitten yhtenä päivänä Hanna ja Louis lykkäsivät eteeni paperit ja sanoivat, että allekirjoita nämä. Kysyin, että mitähän olen allekirjoittamassa ja he sanoivat, että kahden vuoden vapaaehtoistyölupahakemuksen, joten päätös oli siinä nenän edessä. Vielä piti muutama skype-keskustelu käydä kotiin äitin ja isin kanssa, mutta kun nämä keskustelut oli käyty, oli päätös entistä vahvempi, jään tänne ensi kevääksi. Laitoin samoin tein alivuokralaishakuilmoituksen kahdelle nettisivustolle ja heti alkoi tulla kyselyjä. Alivuokralaisiksi valitsin kaksi portugalilaista opiskelijaa. Tuntuu mukavalta saada auttaa vähän samanlaisessa tilanteessa olevia, toiseen maahan lähteviä nuoria. Kun heidän kanssaan sain paperit tehtyä, niin pyysin äitiä siirtämään lentojani loppukevääksi. Äiti siirsi ja nyt lentopäivä Suomeen on 26.5.2014! Välillä olen miettinyt silti, että onkohan tämä päätös järkevää, jaksanko olla täällä niin pitkään ja onko tämä oman työurani kannalta järkevää. Sitten taas muutaman sekunnin negatiivisten ajatusten jälkeen tajuan, että tämä on nimenomaan se, mitä minun pitää nyt tehdä. Nautin täällä olosta aivan valtavan paljon, nautin siitä mitä teen ja nautin tästä kaikesta ihan äärettömän paljon. Asioilla on tapana järjestyä, sen olen huomannut taas monta kertaa, ja töitä Suomessa ehdin tehdä vielä kymmeniä vuosia (kyllä se eläkekin ehtii sieltä kertyä... :)). Nyt kun minulle kerran tämmöinen mahdollisuus annetaan, niin miksi en sitä käyttäisi. Niin, turistiviisumini meni umpeen lauantaina 30.11. joten nyt olen sitten täällä C-luokan kansalainen (sillä pitäisi saada paikallisia hintoja, mutta uskoakseni se on vaikeaa tällaiselle kalpeanaamalle). Saa nähdä, ehdinkö koskaan saada tuota viisumia, kun tuppaa täällä Afrikassa asiat joskus viipymään, mutta on minulla nyt todistus, että C-luokan kansalaisen viisumihakemus on Tansanian viranomaisilla käsittelyssä. Mutta niin, blogitekstejäni (aina kun niitä jaksan ja ehdin kirjoittaa) saatte lukea myös koko kevätlukukauden 2014...


Eilen palasin upealta Sansibarin lomalta. En ollut edellisellä reissulla siellä käynyt ja nyt oli ajateltu, että täytyyhän mun siellä käydä ennen kotiin palaamista. (Taidan ehtiä käymään siellä muutaman muunkin kerran ennen kotiin palaamista.) Sansibar on pieni itsehallinnon omaava saari Tansanian rannikolla, jonne lentää Moshista tunnin. Tunnin lentomatkan jälkeen olimme paratiisissa. Ensimmäinen yö oltiin Sansibarin pääkaupungissa Stone Townissa. On hassua, miten saman maan sisällä on ihan erilaista eri paikoissa. Stone Townissa on pieniä ahtaita kujia, joiden varsilla vanhoja taloja ja oikeita kauppoja. Mutta tänne meidän pohjoiseen Tansaniaamme verrattuna rannikolla oli tuskallisen kuuma ja kallista. Stone Town oli minun silmissä aika nopeasti nähty ja olin nopeasti valmis siirtymään rannalle. Olimme vissiin myös loman tarpeessa, koska neljään päivään ei jaksettu tehdä muuta kuin maata rannalla. Välillä raahauduttiin syömään tai hakemaan drinkit, mutta pääasiassa meidän tukikohtana oli rantatuolit. Eilen kun palasin kotiin, ja muut vapaaehtoiset sanoivat että oletpa Anna ruskea, totesin että kyllä sillä paahtamisella pitääkin olla. :) Sansibarista ei ole oikein kummempaa kerrottavaa, koska siellä ei tosiaan tehty oikein muuta kun maattiin rannalla, joten kuvat alla kertokoon puolestaan...

Zanzibar lentokoneesta

Kendwan ranta
Kendwan ranta ilta-auringossa

Kotiin kun palasin Sansilta taisin sanoa ääneen, että onpa ihana olla kotona. Tajusin itsekin sitä sanoessani, että niin tämä on alkanut oikeasti tuntua kodilta. Ehkä poissaollessani alitajuntakin työsti ajatusta, että en ole täällä vain parin kuukauden matkalla, vaan tämä on minun pidempiaikainen kotini. Täälläkin valmistellaan ajatuksellisesti joulua, vaikka ei oikein jouluiselle tässä helteessä tunnu. Onneksi tuo Kilimanjaron luminen huippu muistuttaa lumesta... Mutta hassulta tuntui avata joulukalenterin luukut, se on ainoa todellinen muistutus, että joulu on ovella. Saa nähdä, millainen on minun jouluni täällä.

Kilimanjaron luminen huippu lentokoneesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti