perjantai 4. lokakuuta 2013

Työpaikkavierailuja

Suurin osa työpäivistäni kuluu Tanzania Volunteersin toimistossa, jossa teen erilaisia toimistohommia auttaen Hannaa ja Louista yrityksen pyörittämisessä. Tällä viikolla suurin aluevaltaukseni omassa tietotekniikkatietoudessa oli, kun opin käyttämään paint-ohjelmaa. (Joo joo, tiedän että tämä on vanha juttu, mutta tälle tytölle se on uusi juttu. J ) Kiljahtelin toimistossa, kun olin niin hämmennyksen vallassa, mitä kaikkea ohjelmalla pystyikään tekemään: lisäsin nuolia ja tekstejä karttaan... Sain melkoisen paljon kuulla naurahduksia ympäriltäni... J

Työn lomassa ja työn kautta pääsin vierailemaan pari viikkoa sitten YWCA:n lasten kuntoutumiskeskukseen. Keskuksessa osa lapsista käy joka päivä päiväkodissa tai koulussa ja päiviin sisältyy muun muassa toimintaterapiaa. Päiväkodin ja koulun lapset ovat sellaisia, jotka eivät vielä selviydy tavallisessa koulussa ja täällä heitä opetetaan leikkien ja pelien kautta. Mahtavaa! Keskuksessa oli minun silmissäni alkeellinen toimintaterapiahuone. Vaikka se oli alkeellinen, niin silti sieltä löytyi minullekin tuttuja välineitä, kuten keinu, mahalauta, kävelyteline, jumppamatto. Keskuksessa työskentelee kolme toimintaterapeuttia, jotka tekevät konsultointimatkoja myös muihin saman yhdistyksen keskuksiin. Tämän toimintaterapeutin mieli oli melko onnellinen! Kauempaa tulevat oppilaat voivat majoittua keskuksen asuntolassa arkipäivisin ja siellä työskentelee ympärivuorokautisesti matron eli hoitaja. Keskus järjestää myös terapiaviikkoja, jolloin kaukaa tulevat lapset voivat tulla keskukseen viikoksi majoittumaan äitinsä kanssa ja tänä aikana he saavat toimintaterapian lisäksi KCMC:n sairaalasta fysioterapian ja puheterapeutin konsultaatiota ja myös lastenlääkäri käy heitä tapaamassa ja saavat tarvittaessa esimerkiksi diagnoosin. Kun juttelin hetken aikaa toimintaterapeutin kanssa, oli meidän ajatukset heti samansuuntaiset. Hänen ajatuksensa on kuntouttaa lapsia niin, että he selviäisivät mahdollisimman itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista. Toimintaterapeuttien ajatusmaailma on yhteinen!  J

 
 
 

Viime lauantaina olin vierailemassa köyhässä kylässä maaseudulla. Siellä on olemassa keskus, joka toimii jo nyt osittain kouluna. Keskuksessa on myös asuntola, jotta kaukaa tulevat lapset voivat majoittua siellä. Ongelma on, että keskuksella ei ole rahaa ja se ei ole vielä valtion tukema koulu. Täällä vaaditaan, että koulun alueella tulee olla mm. leikkikenttä ja tähän keskuksella ei vielä ole rahoitusta ja koska leikkikenttää ei ole, ei keskus voi olla virallinen koulu ja eivät voi saada valtion tukea. Keskusta yrittää pyörittää yksi Mama, apuna hänellä on kolme opettajaa (en edes tiedä saavatko he palkkaa). Koulussa oli jo hyvät sisätilat, esimerkiksi hyvä luokkahuone (joskin pieni) ja tietokoneluokka. Lapset haluavat opiskella ja olivat nytkin lauantaina ylimääräisenä koulupäivänä opiskelemassa keskenään. Toinen ongelma on, että lapset jotka kouluun tulevat, tulevat kaukaa ja taas lähialueen lapset eivät tulee kouluun ollenkaan, koska ovat erittäin köyhiä. Vierailimme neljässä kodissa, joissa jokaisessa oli isoäiti, äiti ja useampi lapsi. Saimme nähdä listan lapsista, joiden kylän johtaja ajatteli tarvitsevan apua, näitä lapsia tässä listassa oli 40 ja voisin kuvitella, että heitä on paljon lisää. Nämä näkemämme lapset eivät olleet koskaan käyneet koulussa, mutta olivat innoissaan kuulleessaan, että tämmöinen voisi olla joskus mahdollista. Nyt yritämme keksiä keinon, jolla auttaa kylää, kuinka nämä lapset saataisiin kouluun, siis millä rahalla, ja kuinka koulua muuten voisi tukea. Voi kun olisi se taikasauva, jolla pelastaa maailma... Yhden perheen pihassa näin tytön, joka nojaili seinään tutkien käsiään. Jo ennenkuin minulle kerrottiin, että tytöllä on jokin ongelma, pystyin näkemään autistisen tytön. Kun kysyin ikää, niin he eivät osanneet kertoa, mutta kertoivat että tyttö on ollut koko elämänsä tuollainen ja on synnyttänyt tytön. Tuli äärettömän paha olo, jos on vammainen, niin kaikki me tiedämme sen miten hän on raskaaksi tullut. Vauva oli viety orpokotiin. Tätä tyttöä ainakin haluaisin jotenkin auttaa... Jos joku keksii keinon, jolla saadaan 40 lasta kouluun, palkattua pari opettajaa ja keittäjä, niin otan vinkkejä ilomielin vastaan...
 
Vaikka lauantaina olin hieman turhautunut, niin sitten taas keskiviikkona olin hämmästyneen onnellinen. Pääsin käymään Kiboshoon sairaalassa ja tapasin viime vuoden potilaamme 10 kuukauden jälkeen. Se hymy, mikä meidän molempien huulille levisi oli uskomattoman leveä. Louis kysyi pojalta, että muistaako hän minua ja poika vastasi oitis ujo virne silmissään, että kyllä muistaa. Hän kertoi, että on palannut kouluun ja kaikki on oikein hyvin, häntä ei satu mihinkään. Pääsin tarkastamaan pojan ihon ja harmikseni joudun toteamaan, että hoito ei ollut auttanut niin hyvin, kun voisi toivoa. Ongelmana on ilmeisimmin se, että kun edellinen painevaate oli jäänyt pieneksi, olivat he ottaneet käyttöön uuden, mutta liian väljän ja vaatteesta ei tullut näin mitään painetta. Positiivista on se, että poika on motivoitunut käyttämään painevaatteita. Etsin varastosta uuden paidan ja näin hoito saatiin taas käynnistettyä. Lisäksi iho oli hyvin paksu ja kireä. Annoin ohjeeksi, että poika kertoo äidilleen että ostavat ihan mitä tahansa rasvaa ja rasvaavat ihoa joka päivä, jotta iho saadaan pehmenemään ja elastisemmaksi. Poika lupasi toimia näin. Sovittiin, että tavataan pian uudelleen. Jälleennäkeminen oli uskomaton, en voinut uskoa että tapasin pojan uudelleen näin kaukana maailman toisella puolen. 



Jälleen kerran totean sen, minkä olen todennut jo monesti aiemmin: Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus kokea tämä kaikki, vaikka tämä välillä raskasta onkin ja arki on arkea niin Suomessa kuin Tansaniassa, niin minä saan olla täällä ja NAUTIN siitä!

3 kommenttia:

  1. Nyt kuulostaa alkuvaikeuksien ja sairastelun jälkeen, että teet sitä oikeaa työtä, mitä lähditkin sinne tekemään. Ihania kuvia! äiti

    VastaaPoista
  2. On hienoa päästä täältä kotisohvalta blogimatkalle Tansaniaan :)
    Taru

    VastaaPoista
  3. Olen tosi häkeltynyt, kyyneleet silmissä luen tekstejäsi. Niin; olet siellä, missä sinun pitääkin olla. Rakkaasti kummitätisi

    VastaaPoista