keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Arkisia tilanteita ja rosvopaistia

Ihan ensiksi pahoitteluni, että edellisestä kirjoittelusta on jo pitkä aika. Minulle, kolmatta kertaa Afrikassa olevalle, asiat alkavat olla jo niin tuttuja ja arkipäiväisiä, että vaikea on välillä miettiä, mitkä on sellaisia asioita, joista kirjoittaa ja joista te haluaisitte lukea. Viikot ovat olleet aika arkisia - niin arki on arkea Tansaniassakin. Arkipäivisin olen töissä. Tänään kirjoittelin tekstiä Pieni Apu on Suuri projektin blogiin ja kuvailin siihen, että kun istun toimistossa, katson suoraan edessäni siintävää Kilimanjaron lumista huippua, ovella käy tervehtimässä välin kilpikonna, välin kissa ja välin jopa aasi on juossut toimiston ohitse, kuulen välin aasin hirnuntaa, välin koirien haukuntaa tai kanojen kaakatusta, välin läheisen poliisiopiston rumpuharjoituksia, nenääni kantautuu välin tuoksu ruoasta, välin "vain" Afrikan ilmastosta ja välin sitten palavista roskista. Tästä kaikesta nautin koko ajan. Vaikka siis asiat jo tuntuvat tutuilta ja siksi ehkä ne välin jopa hieman ärsyttävät, niin silti minä vaan nautin ja nipistelen itseäni, että olenko se ihan oikeasti minä joka saan olla kaiken tämän keskellä. Työ on aivan muuta, kuin mihin olen kummassakaan ammatissani kouluttautunut ja joka päivä tulee eteen asioita, joista en ymmärrä, mutta sitten pyydän apua ja ne selviävät. Öö, juuri tässä tätä kirjoittaessani, työni keskeytettiin, sillä minusta koulutettiin sähkömies, jotta sähköjen palatessa osaan laittaa meille vesien lämmittimet päälle... Kielimuurit tuottaa tuskaa hetkittäin (kuten äsken kun yövartija (ei puhu sanaakaan englantia) ja sähkömies (joka puhuu auttavasti englantia) yrittivät opastaa sähkötaulun käyttöä) ja tuntuu, että hitto kun voisi vain suomeksi selittää, mutta sitten on hyvä mieli kun asiansa on saanut jollain keinolla ilmaistua ja on tultu ymmärretyksi puolin ja toisin. Ajattelin ennen, että minusta ei olisi ikinä toimistotyöntekijäksi, mutta tämäkin alkaa tuntua mukavalta -vaikka kovasti näyttää ja kuullostaa siltä että tämä on paljon muutakin kuin toimistotyötä...

Niin, vaikka kaikkeen löydän positiivisiakin puolia, niin ei tämä kaikki ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Ihan aikuisten oikeasti, moni asia välillä ärsyttää kovastikin. Se, että juuri kun saa aloitettua hyvän kirjoitusvaihteen tai nettisivujen päivityksen, niin sitten katkeaa sähköt (kuten äsken, tätä tekstiä olen taas kirjoittanut ainakin kolme tuntia). Muutaman ärräpään kun päästää suustaan, niin jo alkaa tilanne taas hymyilyttämään ja tajuaa kuinka tottunut sitä on siihen, että periaatteessa kaikki toimii, ja sitten meidän puutarhapoika Andrew aina vikkelästi rientää laittamaan generaattorin päälle, yleensä tässä vaiheessa sähkötkin palaavat. Tansanialaiset ovat hitaita, sehän on ihan tunnettua, mutta ai että sekin joskus ärsyttää. Jostain asiasta saa sanoa monen monta kertaa, että se tapahtuu. Joskus on jopa pysäytettävä kyseinen ihminen ja sanottava, että NYT tee tämä, että en pääse asioissa muuten yhtään eteenpäin, jos et sinä saa afrikkalaisuuttasi jotain aikaiseksi. Asiat tapahtuu, kun sanoo kovasti...

Työn vastapainona on retket, joita teemme talon muiden asukkaiden kanssa. Viime viikonloppuna olimme uudelleen Hotspringseillä. Viikonloppu nautittiin auringosta, lämmöstä, uimisesta ja mahtavasta ruoasta. Viikonloppuna ei tehty mitään, se oli parasta. Moneen otteeseen moni totesi, että onpa vaikea olla tekemättä mitään, mutta sekin on hyvä taito oppia ja vähän taidettiin sitä taitoa omaksua. Ihana kollegani Päivi antoi viimeisen työharjoitteluni lopussa kirjan -Olemisen taito-. Nyt minä Päivi ymmärrän miksi sen minulle annoit ja mitä sillä tarkoitit, oleminen on vaikeaa mutta tärkeää. Mutta nyt tämä seuraava viesti on erityisesti isille, Sepolle ja Arille: sain rosvopaistia viikonloppuna! Ei jäänyt tämän vuoden paistit väliin, ja välissäkin oli vain viikko teidän paisteihin. Meillä sitä valmistettiin helteessä, teillä vähän toisissa olosuhteissa. Oli se kuulkaa hyvät ystävät hyvää täälläkin. Alla teille kuvia, jotta uskotte. Meidän talon omistaja Louis on tehnyt rosvopaistia kerran aiemmin ja sitten minä keksin pyytää, että voisikohan olla mahdollista, että tehtäisiin paistia retkellä ja uskotte varmaan, että ei tarvinnut ihan kauheasti suostutella.



 

Sitä olemisen taitoa...

Niin, että vaikka välillä ärsyttää ja väsyttää, niin suurimman osan ajasta NAUTIN ihan äärettömän paljon. Oon varmaan täysin mustelmilla, kun tuun kotiin tästä itseni nipistelystä, että se todellakin olen minä joka olen täällä ja en ole vain unessa...

1 kommentti:

  1. Kovin on tuttuja nuo kuopat. Ihan kuin ois kuvattu Latvustiellä. Tänä vuonna mielenkiintoa rosvopaistiin liittyi sen vuoksi, että sää aiheutti oman jännitysmomentin. Viikolla tuli tunta ja pakkasetkin tekivät säästä talvisen. Oliskohan 18 vuoden rutiinista ollut apua, sään kylmenemisestä huolimatta oli taas kaikkien aikojen parasta evästä lauantaina tarjolla klo 21.30, niinkuin tapana on ollut. Tämän vuoden erikoismaininnan saa Atte, joka urhoollisesti kuunteli Sepon opastusta rosvopaistin saloihin. Pitipä Atte uskollisesti vahtia tulilla senkin aikaa, että Klopit pääsivät pikavisiitille Palokan oluttuvalle..eikun asioille piti sanomani;). Mitä muuten oli teidän rosvopaistiliha..kirahvia vai virtahepoa? -iskä-

    VastaaPoista