keskiviikko 31. lokakuuta 2012

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Perillä...

Perillä ollaan kolmatta päivää. Matka tänne tuntui hyvin pitkältä, koska Jyväskylästä lähdettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja illalla en ollut saanut nukuttua. Lentomatka Amsterdamiin oli lyhyt ja nopea ja parin tunnin odottelun jälkeen matka jatkui kohti Kilimanjaroa. Lentoaika taisi olla päälle kahdeksan tuntia. Muuten meni matka hyvin, mutta useampaankin kertaan oli paljon turbulenssia. Ja siitä tämä tyttö ei tykkää. Rystyset valkoisena puristin kädensijoja (ihan kun se jotenkin helpottaisi...). Siinä vaiheessa kun koneen ikkunoista näki, että lennettiin Saharan yli, niin alkoi taas tuntua, että ollaan menossa kauaksi kotoa. Kun oltiin perillä Kilimanjaron kentällä, oltiin matkaa tehty 19 tuntia. Viisumi saatiin nopeasti ja helposti. Meidän kuuden hengen seuruetta oltiin vastassa onneksi isolla autolla, koska meillä oli tavaraa, paljon tavaraa. Jokaisella kaksi matkalaukkua ja lisäsi yksi rollaattori. :) Tavarat saatiin tungettua autoon, paikallisten apuvoimin, ja päästiin matkaan. Kyllä tämä tyttö ihmetteli, että onpa erilainen paikka kun parin sadan kilometrin päässä oleva edellinen matkakohteeni. Täällähän on rauhallista ja hiljaista. Matka kentältä kotiin oli noin puolisen tuntia. Pimeässä ei tietysti paljon maisemia nähnyt, mutta vähän. Kilimanjaron alue, meidän kotikaupungi Moshi, on hyvin kaunista ja tällaista maalaismaisemaa. On vehreää (vaikka onkin kuivaa) ja jotenkin ihan erilainen fiilis.

Niin, muutenkin on hieman hassu olo. Toisaalta tuntuu, että tuli "kotiin". On paljon tuttua fiilistä ja meininkiä. Samalla tavalla kuuluu "muzungu" (valkoinen) huutelua, on laiskoja paikallisia tarjoiljoita, mustia ihmisiä, pölyä jne. Mutta sitten on kuitenkin paljon vierasta. Täällä on paljon paljon rauhallisempaa, ei ole kauheita bileitä naapurissa, täällä on kuuma (myös paikalliset sanoo, että on normaalia kuumempaa) jatkuvasti on vähintään +30 astetta, auringossa vieläkin enemmän. Tuntuu, että täällä voi olla paljon rauhallisemmin, kun ei ole pääkaupungin hälinää.  Tässä vaiheessa tuntuu, että sitä voi päästä sisälle "aidompaan" afrikkalaiseen kulttuuriin.

Kotimme on Tanzania Volunteersin omistama hostelli. Etupihalta näemme Kilimanjaron lumisen huipun, jos ei ole pilviä. Takapihalla meillä on aasi Terttu-Marjatta, kanoja ja koiria, niin ja suomalais-tansanialainen sauna. Tällä hetkellä meitä on täällä toistakymmentä vapaaehtoista tai työharjoittelijaa, kaikki suomalaisia. Erilaista elämää, mutta mielenkiintoista. :) Meillä on kaksi ihanaa dadaa, jotka tekevät meille aamupalan, lounaan ja päivällisen, jotka ainakin vielä ovat herkullisia. Meillä on myös oma puutarhuri ja yövartija. Nämä eivät paljon puhu englantia, mutta hyvin meillä silti kommunikointi sujuu.

Nyt ollaan vasta orientoiduttu olemaan täällä, yritetty tottua kuumaan säähän. Ensimmäinen erä pyykkiäkin pestiin tänään, niin ei kertyisi isoa kasaa kerralla pestäväksi. Eilen käytiin pyöräilemässä kaupassa. Sinne meno oli ihan ok, kun päästiin menemään alamäkeä koko matka (vaikka jarrujen toiminta oli vähän niin ja näin). Kotiintulo olikin sitten polkemista ylämäkeen ja huhhuh, kun otti voimille. Oli kuitenkin hauskaa. Kotiin pyöräilimme kahden hääsaattueen kanssa. Nämä menevät ilmeisesti vihkipaikalta juhlapaikalle saattueessa. Yhdessä autossa on torvisoittokunta, joka ´soittaa koko matkan, ja kaikissa autoissa oli jotain koristeita. Hieman me oltii ehkä hauska näky, kun neljä valkoista poljettiin näiden saattueiden vieressä. Jollain tavalla koominen tilanne ja tuntui, että nyt ollaan taas kaukana kotoa. Myös paikallinen daladala (paikallinen bussi, keniassa nimeltään matatu) on koeajettu, kun käytiin ekana päivänä nostamassa keskustasta rahaa ja hakemassa joitain perustarvikkeita.

Huomenna lähdemme tutustumaan työpaikkaamme, Kibosho hospitaliin. Saa nähdä, mikä siellä meitä odottaa. Keskiviikkona saamme apuvälinelähetyksen. Se tuleekin lopulta lentokoneella. Mielenkiinnolla odotamme, että tuleeko se ja mitä tulee ja milloin tulee... Näistä sitten kerron seuraavassa päivityksessä. :)

Hakuna matata!
Anna 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lähtökuopissa...

Lähtöön on aikaa päälle yhdeksän tuntia. Ensin matkataan Sannan kanssa bussilla Helsinki-Vantaalle ja sieltä lähtee kone aamulla 6.35 ensin Amsterdamiin ja parin tunnin odottelun jälkeen kohti Kilimanjaron lentokenttää. Perillä uudessa kodissa ollaan sitten joskus iltamyöhällä. Laukut on pakattu ja koti siivottu (on sitten kiva tulla takaisin :)). Tosin pitänee vielä vaihtaa yhden matkalaukun tavarat isompaan laukkuun. Ei mene laukun kansi kiinni, onneksi kotona on saatavilla isompi laukku. Sitä yllättävän paljon sitten kuitenkin tarvitsee erilaisia asioita mukaansa. Vaikka yritin ajatella, että en tarvitse kuin reilun viikon vaatteet (tosin oli vaikea valita, mitä mekkoja haluaa mukaan, kun kaikki näytti niin afrikkahenkisiltä ja juuri sinne sopivilta :)) ja sitten niitä voi pestä. Toinen laukku on täynnä lasten vaatteita ja leluja. Niitä sain paljon ihanilta työkavereiltani. Kiitos! Vaatteet tulevat varmasti tarpeeseen.

Ne jotka eivät vielä tiedä tai ole nähneet, niin kannattaa etsiä sunnuntain 21.10 sunnuntaisuomalainen, ilmestyy ainakin Keskisuomalaisen ja Savon sanomien liitteenä. Sieltä saattanee bongata tutut kasvot. Jutussa on sitten yksi virhe, en ollut Keniassa kuukautta, vaan kaksi. :) Niin ja on siellä toinenkin virhe. Jutussa sanon, että mitä lähemmäksi matka tulee, niin sitä enemmän alan nähdä unia pelottavista tilanteista. Nyt voisin sanoa, että mitä lähemmäksi matka tulee, niin sitä vähemmän ylipäänsä nukun. Jostain syystä tällä kertaa jännitys on tullut uniin ja en saa oikein unta, tai sitten tämä johtuu malariaestolääkkeestä. En oikein edes tiedä, mitä jännitän. Tiedän suurinpiirtein, millaiseen paikkaan olen menossa, se ei jännitä. Kai jollain tavalla jännitän, sitä mitä menemme tekemään. En ole edes Suomessa ollut työssä sairaalamaailmassa ja nyt menen sellaiseen Afrikassa. En osaa yhtään ajatella, mitä tulen kohtaamaan.

Illalla on luvassa sauna kotikotona ja sitten ehkä pari tuntia unta ja kohti seikkailua. Mielessä pyörii, minnehän olen jälleen menossa...? Täällä yritän ehtiä kertoilemaan, että missä olen ja mitä oikein teen. Yrittäkää te saada valkoinen maa tänne minun poissaollessani, niin on mukavampi tulla lumen keskelle kuin synkkään harmaaseen sadekeliin.

Love you,
Anna

lauantai 6. lokakuuta 2012

Jälleen lähtötunnelmissa

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, kun lähdin Keniasta harmituksen, surun, ilon ja itkun sekaisissa tunnelmissa, että tasan vuosi lähdöstä palaan samalle mantereelle takaisin. Lähdimme Keniasta 25.10.2011 ja lähden Tansaniaan 25.10.2012 kuukauden vapaaehtoistyömatkalle. Jotain hämmentävän kohtalollista tässä on. Mielessä pyörii ajatus, että jokin tarkoitus tällä täytyy olla. Unelmat ja haaveet on tehty toteutettaviksi...

Luokkatoverini vinkkasi minulle alkukesästä, että tamperelainen Lymed Oy etsii kahta toimintaterapeuttia tai fysioterapeuttia vapaaehtoistyöhön Tansaniaan. Jonkin aikaa pyörittelin mielessä, että hakisinko vai enkö. Lopulta kaksi päivää ennen hakuajan loppumista päätin laittaa hakemuksen, salaa. Hakuajan loppumisen jälkeisenä päivänä minulle soitettiin polkiessani töistä kotiin, olisinko edelleen halukas lähtemään matkalle. No olinhan minä! En vain ikinä ollut voinut kuvitella, että minut valittaisiin. Puhelun aikana toistin monta kertaa, että "Minähän sanoin hakukirjeessä, etten tiedä painevaatteista mitään...". Puhelimen toisessa päässä naurettiin, että ehdin kyllä oppia ja haluvat minut matkaan jokatapauksessa, onhan minulla kokemusta kehitysmaista. Meitä valittiin kaksi toimintaterapeuttia Jyväskylästä. Matkan tarkoitus on, että viemme kierrätettyjä painevaatteita ja apuvälineitä Tansanian Moshi nimiseen kaupunkiin Kiboshon sairaalaan. Kuukauden aikana koulutamme henkilökuntaa näiden apuvälineiden käyttöön. Painevaatteiden käyttö on minulle edelleen hieman epäselvää, mutta onneksi matkakumppanini tietää niistä enemmän. Olemme tehneet työjaon, että minä turvaudun häneen painevaatteissa ja hän minuun Afrikka-asioissa. :)

Kesän aikana Lymed osti meille lentoliput. Minä selvittelin rokotusasioita. Huokaisin helpotuksesta, kun en tarvinnut kuin polion sekä koleran vahvisteet. Sairaanhoitajakin puhelimessa hämmästeli, että kuinka joku voi lähteä Afrikkaan ja ei tarvitse kuin kaksi rokotetta... Vakuutusasiat on selvitetty, joitakin kokemuksesta opittuja vaatteita on ostettu, niin ja tarvitsemme työvaatteet sairaalaan, jotka on myös hommattu.  Paljon muuta en ole matkan eteen vielä tehnyt, mutta ei kai sitä tarvitsekaan. Viime tipassa sitten pakkaan (liikaa) ja lähden jälleen yhdelle seikkailulle.

Olen minä kesän aikana useaan otteeseen myös miettinyt, onko minusta jälleen tähän. Edellisen reissun keskeytyminen kalvaa mielessä edelleen. Jossain vaiheessa pelkäsin, mitä jos tälle käy samalla tavalla. Olen myös miettinyt, että kuukausi on liian lyhyt aika tehdä yhtään mitään. Olen myös nähnyt painajaisia ikävistä kokemuksista. On siis paljon asioita mielessä, jotka sotivat lähtemistä vastaan. Mutta, sitten on vaan onneksi paljon paljon enemmän asioita, jotka ovat lähtemisen puolesta. Kukaan teistä rakkaista perheenjäsenistä, sukulaisista, ystävistä tai työkavereista ei ole yllättynyt, kun olen kertonut uudesta seikkailustani. Ehkä tunnette minut... :) Haluan täyttää puuttuvan palasen Afrikkapalapelistä (toivottavasti se ei ole viimeinen palapeli, koska haluan lähteä sinne myöhemminkin), haluan jälleen tehdä hetken hyvää työtä, haluan antaa hieman omaa osaamistani, haluan oppia uudesta kulttuurista, haluan saada uuden seikkailun ja kokemuksen elämänmatkalleni.

Toivon jälleen, että voin antaa tällä blogilla teille mahdollisuuden osallistua mielikuvitusmatkalle ja saatte aina pienen hengähdyshetken pimeässä harmaassa arjessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä toivottaen,
Anna