Viime viikolla vietimme osittain lomaa ja osittain jatkoimme koulutustyötä. Olemme nyt kouluttaneet kahden sairaalan fysioterapeutit käyttämään painetekstiilejä palovammojen arpihoidossa. Mahtava tunne, kun tuntuu että he ymmärtävät ja haluavat ottaa tietoa vastaan. Koimme viime viikolla myös haasteellisen tilanteen. Olimme aloittaneet Mawenzin sairaalassa painehoidon palaneelle tytölle. Olimme keskustelleet asiasta sairaalan johtajan kanssa ja hoidon aloituspäivänä paikalla olleen lääkärin kanssa. Viime viikolla kun menimme tapaamaan tyttöä, tuli meidän luokse lääkäri ja huusi suoraa huutoa. Hänen mielestään aloittamamme hoito ei ollut auttanut ja että olimme toimineet väärin, koska emme olleet keskustelleet hänen kanssaan ja hän oli osaston johtava lääkäri. Yritimme kertoa hänelle, että olemme pahoillamme ja että olimme keskustelleet asiasta toisen lääkärin kanssa. Emme voi tietää, kuka on ylilääkäri, jos kukaan ei esittele itseään. Hän ei kuunnellut meitä, vaan käski meidän häipyä. Paniikissa menimme etsimään fysioterapeutit ja he auttoivat meitä etsimään vastaavan hoitajan. Heidän kanssaan keskustelimme ja selvittelimme asiaa. Lääkäriä emme tavanneet, mutta kaikki hoitajat olivat erittäin pahoillaan tapahtuneesta. Hoitajien mukaan lääkärillä on päässä ongelmia. Asia on ratkottu myöhemmin uudelleen paikallisten avulla ja meidän pitäisi olla nyt turvallista mennä sinne uudelleen. Katsotaan, saadaanko tehdä siellä enää mitään.
Viime viikolla olimme lähettämämme organisaation Lymedin porukan kanssa kahden päivän lomailulla Lake Chalalla. Se on kraaterijärvi ja sinne on tehty sittemmin leireilyalue. Suomalainen partiolainen oli hieman ihmeissään, kun oli hienosti raivatut teltta-alueet grilleineen, ruokailukatoksineen, länsimaalaisine vessoine ja suihkuineen, sähkövalot jne. Mä sain kyllä pisteitä paikalliselta majapaikkamme omistajalta, kun osasin suomalaisena tyttönä pystyttää teltan ihan yksin. :) Oli mahtavat kaksi päivää vain olla ja ihmetellä. Illalla pelailtiin mölkkyä ja syötiin sekä juotiin hyvin. Oli ihanaa. Toisena päivänä käytiin kävelemässä ympäri järveä savannilla. Seurattiin muun muassa leopardin jälkeen ja oppaan mukaan jäljet oli samaiselta aamulta, eli melko tuoreita. Täytyy myöntää, että vähän jännitti. Ja jännitti vielä lisää, kun kuulimme takaamme kissan ja koiran ulvonnan sekoitusta. Kukaan ei halunnut kävellä viimeisenä. Opas sanoi, että se oli paviaani... Matkan varrella maistoimme aitoa aloe veraa ja se oli pahaa. :) Kävimme myös katsomassa salametsästäjien ampumaa norsua. Se haju, se ei lähde mielestä ikinä. Ja se näky, ei lähde sekään. Uskomatonta, että jotkut saamarin salametsästäjät ampuvat noin mahtavia eläimiä pelkästään torahampaiden takia. Kun lähdimme kävelemään pois haisevan, mätänevät norsun ruumiin luota, olimme kaikki hiljaa. Totesimme vain, että se näky muutti ihmistä...
Viikonloppuna olimme safarilla. Kyllä, se on koettava aina Afrikassa. Täytyy myöntää, että eläimet eivät enää olleet mielettömän sykähdyttäviä ja ihmeellisiä, kun ne on vuosi sitten nähnyt, mutta oli ne silti upeita. On se uskomatonta katsoa seepraa, norsua, paviaania, buffaloa, gepardia ja kaikkia muita, kun ne on siinä ihan vieressä. Tuntuu, että miksei niitä nyt voisi silittää, kun ne on niin söpöjä ja rauhallisia. :) Maisemat noissa luonnonpuistoissa ovat myös jotain ihan mieletöntä! Ihanaa, että niissä on säilytetty luonto. Kävimme eilen Ngorongoro nimisessä kraaterin pohjassa, joka on muodostunut 1,5 miljoonaa vuotta sitten. Se oli ihan uskomattoman hieno ja mahtava näky. Kyllä näillä maisemakuvilla verkkokalvoilla jaksaa taas painaa arkista aherrusta Suomen harmaudessa. Vaikka, kyllä mä olen myös kateellinen, että toiset saavat elää täällä vehreydessä ja ainaisessa auringossa.
Tänään koimme töissä uskomattoman fantastisen hetken. Kolme viikkoa olemme olleet tylsistyneitä, kun emme oikein pääse tekemään sitä mitä tulimme tänne tekemään, eli hoitamaan palovammapotilaita. Sanoinko jo aiemmin, että täällä ei ole palovammapotilaita, koska on kuiva kausi. Sadekaudella on enemmän, kun ihmiset tarvitsevat lämpöä ja sitä saadaan tulesta. Tänään olimme sopineet kuskimme kanssa, että hän tulee hakemaan meitä puoli yksi. Jo puoli 12 laitoin viestiä, että voi tulla aiemminkin, koska ei meillä ole tekemistä. Kello 12 meitä tuli hakemaan ylilääkäri ja kertoi, että odottamamme poika joka oli ollut toisessa kaupungissa ihonsiirtoleikkauksessa palaa vihdoin tänään. Hänen tarkoitus oli palata joka viikko. Paniikissa sanoimme, että meitä tullaan aivan pian hakemaan. No lääkärit soittamaan potilaan naapuriin, jossa on puhelin, että poika äkkiä sairaalaan, koska Anna ja Sanna lähtevät pian. Onneksi kuskillamme kesti matkassa normaalia kauemmin. Silti, kun hän soitti puoli yksi että on sairaalalla, niin tämä kauan odottamamme pieni 50% palanut poika astui eteemme. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Onneksi Afrikassa kukaan ei välitä, jos joku on myöhässä. Kädet onnesta vapisten laitoimme pojan iholle geeliä, joka syö iholta bakteereita. Fysioterapeutti tulkkasi pojalle, mitä teemme ja ettei se satu. Ja se ei sattunut. Poika oli palanut puoli vuotta sitten ja on kärsinyt ihan kamalista kivuista. Nyt hän oli saanut ihonsiirtoleikkaukset ja meiltä hän sai kivutonta hoitoa, joka estää mm. pahoja arpien liikakasvuja. Poikaa ei sattunut, hän jopa hymyili meille ja heitteli läpsyjä meidän kanssaan. Lopuksi pojalle laitettiin painevaate ja se oli hänestä aivan mielettömän hieno. Sairaalan henkilökunta kiitteli meitä tuhansia kertoja ja totesivat pojan olevan maailman onnellisin, koska sai meiltä tähän maahan ihan vierasta hoitoa, mutta joka on todettu auttavan. He totesivat, että pojan elämälle on tarkoitettu tapahtuvan jotain suurta, koska hän selvisi hyvin pahasta palosta ja sai kaksi valkoista toimintaterapeuttia hoitamaan. Kyllä, näin se on uskottava. Kaikkia emme voi auttaa, mutta onneksi edes joitakin. Ehkä tästä urheasta nuoresta miehestä todella tulee jotain suurta. Kieltämättä on ollut aika hieno olla. Tämän takia teen näitä reissujani, että saan olla hyödyksi ja jakaa sitä vähäistä tietoa, jota minulla on. On ihana saada ihmisten kasvoille hymy! Se on minun palkkani.
Tänään on ollut hassu olo. On epäreilua, että maailmalla on monenlaista tietoa ja taitoa, mutta se ei jakaudu tasaisesti. Meillä Suomessa ei voi koskaan nähdä noin pahoja vammoja, koska meillä ne hoidetaan ajoissa. Täällä ei ole tietoa ja vaikka olisi tietoa, niin ei ole taitoa. Reissuillani olen oppinut olemaan säälimättä ihmisten kurjuutta, koska loppujen lopuksi heillä ei ole kurjaa, heillä on heidänlainen hyvä elämä. Mutta se ei mielestä lähde pois, että miksi emme voi saada jokapuolella samanlaista hoitoa, koska eikö ihminen kuitenkin ole samanarvoinen joka puolella maailmaa. Miksi tietoa ja taitoja, tarvikkeita ei voi olla joka puolella maailmaa samalla tavalla. Miksi? Se kysymyssana ei saa vastausta läheskään aina.
 |
Edelliseen tekstiin liittyen. Avustuslaatikot saapuivat vihdoinkin! |
 |
Kiboshon fysioterapeutti opettelee pukemaan painehanskaa. |
 |
Lake Chala -kraaterijärvi |
 |
Salametsästäjien 4kk sitten ampuma norsu |
 |
Hippoja hippoaltaassa Ngorongorossa |
 |
Seeprat Ngorongorolla |
 |
Potilaamme painevaatteissa <3 |