lauantai 23. heinäkuuta 2011

Tässä sitä taas ollaan...

Kun sain opiskelupaikan Jyväskylän ammattikorkeakoulusta toimintaterapian koulutusohjelmasta, sieltä minne olin kovin kauan halunnut päästä, päätin että opiskeluihini tulee liittymään vaihtojakso ulkomailla. Muistot seikkailuista ja elämästä Kambodzassa sai vahvistuksen sille, että vaihtokohde ei tule olemaan Euroopassa. Kun olin päässyt käymään kaukana, oli halu päästä kauaksi uudelleen. Niinpä löytyi luokkakavereista kaveriksi Sinikka, jonka kanssa haaveilimme ensin Taiwanista, mutta se kaatui paperibyrokratiaan, joten kohteeksi valikoitui Kenia, Nairobi, Mathare Special Centre. Lentoliput varattiin toukokuun lopussa, istuin mökillä Kaakkurissa ja varasin liput... Kesän aikana on muun muassa hommattu kaikki rokotukset ja kokeiltu malarialääkkeen soveltuvuus ja mitään kammottavia sivuoireita ei tullut. Kesän aikana sain myös äitin kautta hommattua kotiini alivuokralaisen, niin ei tarvitse luopua kodista, vaan saa tietää, että siitä pidetään huolta.

Nyt lähtöön on aikaa tasan neljä viikkoa ja edelleenkään ei meinaa tajuta, että lähtö on pian edessä. Vielä pitää hoitaa vakuutukset, käydä lääkärissä, ostaa erinäisiä lääkkeitä ja muita hygieniajuttuja ja ennenkaikkea miettiä, että mitä pitää pakata mukaan, sitten voidaankin istahtaa koneeseen kohti suurta ja ihmeellistä Afrikkaa. (Nyt minä pääsen sinne Afrikkaan, jonne luulin jo meneväni, kun suunnittelin lähtöä Kambodzaan.) Hieman on mieleen hiipinyt välillä painajaisia Kambodzan pahimmista muistoista ja ajatukset, että miksi lähden taas näkemään kurjuutta. Onneksi nämä ajatukset hiipii mieleen vain välillä. Suurimmat ajatukset ja muistot ovat kuitenkin hyviä, ihania ja innostavia. Ehkä tällä tavalla käyn läpi jännitystä. Mutta kuten siskoni Kati sanoi, että ehkei tällaista päästöstä voi selittää järjellä. Halu ja päätös lähteä noinkin kauas ja ihmeelliseen paikkaan tulee tunteista, jostain alitajunnasta, että minun on vaim päästävä sinne. Uskon, että syksyn aikana kasvan taas monta tuhatta metriä henkisesti, ihmisenä, Annana.

Toivottavasti tämä blogi saa taas yhtä paljon lukijoita kuin edellinen. On ollut hämmentävää neljän vuoden aikana kuulla, kuinka moni edellistä blogiani luki. Näin pääsette jälleen osallisiksi seikkaluihini maailmalla. Vielä on aikaa nähdä perhettä (kun emme ihan kauhean paljon tänä vuonna ole samassa maassa) ja ystäviä, sitten menoksi... =)